Sain eilen illalla ikävän viesti: Börje -Titan poika- Pessintassun Catalano on siirtynyt ajasta ikuisuuteen :( Kyynpurema se taisi olla se viimeinen niitti,myrkky teki tehtävänsä eikä elimistö jaksanut taistella...Itkusta ei tahtonut tulla loppua,vaikka en ole Börtsiä nähnyt moneen vuoteen.Ikinä en varmaan anna itselleni anteeksi,että on ollut näin kiiru,ettei ole muka ehtinyt.Silloin tällöin on Mervin kanssa puhuttu että tarttis kyläillä yms. mutta aina se on jääny siihen tarttis asteelle.

Niin aika vieriin,Börjehän on Sulkun täysveli ja muistan vielä kun eilisen kun pojat oli about 4-5kk kun mentiin Titan kanssa näyttelyyn,Mervi lähti mukaan ja Börje jäi meille leikkiin velipojan kanssa.Pojat purkivat yhden nappulasäkin pohjasta ja levittivät pitkin lattioita+ tietty söivätkin ittensä ähkyksi,sitten kaadettiin vesikuppi useampaan otteeseen+ tietty pissalla ja kakalla kyllästettiin koko kämppä.Olli sanoi ettei se toisten jää lapsenvahdiksi??? Pojat olivat muutenkin mahtava pari niin kauan kunnes tulivat MIEHIKSI eivätkä enää olleetkaan bestiksiä.Ahvenanmaan taannoinen näyttelyreissu kyllä meni vielä kohtuumallikkaasti-paitsi että laivan hyttiin eivät oikein enää sovussa mahtuneet.Niinpä laitettiin Börje vessaan kun mentiin syömään ja Börjehän ihan varmuuden vuoksi laittoi vielä oven sieltä sisäpuolelta lukkoon Nauru ja ovi oli vielä semmonen ettei sitä saanu sillai helposti ulkopuolelta auki.Niinpä henkilökuntaa hätiin,oli siinä ukko ihmeissään kun Börje täynnä rakkautta halasi heti ja pussasi,taisi ukko odottaa jotain himpun pienempää kaveriaSilmänisku kaikinpuolin Böötsi oli mahtava miäs.Voimia Mervin perheelle!

Sitten iloisempaa: käytiin Tytin ja Eetun kanssa isukkia katsomassa (ja siinä sivussa tietty Wessua ja velipuoltakin..) Pikku-hemputti vaan oli niin väsynyt ettei jaksanut kuin nukkua,täydellä masulla.Meidän pikkuriiviöt sen sijaan jaksoivat ja söivät sitten melkein kaikki kupit tyhjäksi vaikka tuntia aiemmin oli kotona söyty,mutta onhan nuo ihan nälkäkurjen näköisiäkin Silmänisku

1243144671_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Isä ja lapset

1243144701_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siis onko nä oikeesti mun?

1243144781_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tytti on heti katsomassa,että mitkäs täällä killuu...

1243144817_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eetu tulee!

1243144751_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuotiin isukille evästä,taisi lapsoset tunnistaa laatikon kun heti istuttiin odottamaan Cool

Kuvat tiina Parkkila

Niin ja Iitalla menee kuulemma hyvin,on ruvennut isännän koiraksi eli tullut siinäkin äiteensä...ja painoa oli ollu eilen (?) 11,7kg!!!